Nimi: Merion
Lauma: Carmis
Sukupuoli: Uros
Laji: Koirasusi
Ikä: 3,5 vuotta koirissa; 24,5 ihmisissä
Lahkolaisuus: Ei kuulu
Ulkonäkö: Merionin pohjaturkki on väriltään kellertävää ja vaaleaa oranssia. Otsan ja vasemman korvan yli kulkee tummemmanoranssi raita, kuten myös kuononpää yli. Kaikissa neljässä jalassa kulkee kaksi paksua raitaa, sekä ns. sukat yltävät juuri käpälien yli ja ovat samaa sävyä. Hännänpää on myös tummanoranssi.
Merion kantaa takajaloissaan siteitä, sillä ne ovat rumilla arvilla kaikenmaailman onnettomuuksista. Lisäksi uros omistaa huotran, joka lepää hänen keskiruuminsa ympärillä sisältäen miekan. Huotra itse on tummanruskea, tavallisesta, mutta kestävästä nahasta tehty, mutta miekka on kiiltelevän teräksinen ja kahva on puhdasta kultaa, johon on upotettu yhteensä kuusi pientä rubiinia. Merionin silmät ovat pääosin vaaleanruskeat, mutta pupillin ympärillä on hieman meripihkan väriä. Susi-isänsä takia uroksen silmät ovat aavistuksen verran vinot. Uros on rakenteeltaan siron puoleinen ja hän omistaa pienenkokoiset tassut. Silti hän ei ole painoltaan kevyt. Turkki on paksuhkoa, mutta ilmavaa. Täten uros pärjää niin kylmillä kuin lämpimilläkin alueilla palelematta juuri ollenkaan.
Luonne: Uros on luonteeltaan miellyttävä ja suhteellisen harkitseva. Silti tilanteissa, joissa tapahtuu yllätyksiä, uroksen adrealiini kiehahtaa ja tämä saattaa ruveta toimimaan melko holtittomasti. Merion ei pidä juuri urosten seurasta, sillä se tuppaa ärsyttämään ja hieman pitkästyttämään häntä. Silti tämä keskustelee mielellään huumorintajuisten ja kiinnostavien samaa sukupuolta edustavien koirien ja susien kanssa. Naaraat ovat uroksen heikko puoli, sillä tämä mielistyy kovin helposti ja nopeasti tiettyyn henkilöön ja tahtoo olla tälle kunnollinen herrasmies. Merionin suhteet taas eivät tuppaa olemaan erityisen kestävää sorttia, sillä hän ei osaa päättää oikein mitä haluaisi.
Koirasusi yrittää parhaansa mukaan välttää tappeluita, mutta osaa silti tapella. Hän ei kovin usein käytä miekkaansa, koska pitää sitä hieman liian vahingoittavana pieniin kärhämiin. Merion liikkuu kaikista mieluiten päiväsaikaan, sillä hänen pimeänäkönsä ei ole kovin tarkka. Lisäksi hän pitää lämpimistä seuduista.
Merionin saalistusvietti ei ole kovin voimakas, eikä tämä siksi metsästäkään riistaa kovin paljon. Normaalisti tälle riittää syötäväksi kalat ja pienemmät nisäkkäät kuten jänikset. Uros on luonteeltaan kovin sosiaalinen, ja hänen suurin pelkonsa onkin jäädä yksin. Siksi hän yrittääkin helposti ystävystyä. Naaraita kohtaan uros yrittää lisäksi olla lempeä ja viehättävä.
Merion on helposti innostuvaa sorttia, ja tämä kokeilee usein uusia asioita. Kuitenkin hän on oppinut välttämään lahkolaisia - tai ainakin näiden käännytyskokeiluja. Merion ei pidä Lahkosta, eikä edes tuhlaa aikaansa miettimällä miksi näin on. Uros on oman tiensä kulkija, joka ei kuulu mielellään mihinkään ryhmittymään. Suuri haave tällä kuitenkin on perustaa joskus perhe, mutta tämä ei ole hänelle vielä kovinkaan ajankohtaista. Merion haluaa nauttia ja ottaa elämästään kaiken irti ennen sitä.
Menneisyys: Merion syntyi eräänä pimeänä lokakuun yönä tavalliselle, kotoaan karanneelle koiranaaraalle. Pentuaika sujui uroksella ilman huolia, kunnes äiti katosi eräänä yönä, eikä tästä enää kuulunut mitään. Uroksen sisaruksetkin olivat jo muuttamassa pois pesästä, joten hänkin päätti mennä etsimään parempaa elämää ihmisten läheisyyteen - kaupunkiin. Merion oli vaellellut eri paikkakunnilla melko kauan, ja hänestä oli tullut niiden kuukausien aikana likainen ja laiha. Ulkonäkönsä takia hän kävi hyvin tavallisesta koirasta. Uros meni eräänä päivänä satamaan rantautuneeseen kalastusalukseen ruoan hajun perässä, sillä hän oli tavattoman nälkäinen. Kun hän oli löytänyt tuoreet sillit, oli liian myöhäistä paeta, sillä laiva oli lähtenyt satamasta. Merion vietti muutaman päivän aluksella huomaamattomana, kunnes hänet löydettiin keittiöstä suussaan illan pääruoka. Häntä jahdattiin ympäri laivan kantta kunnes hän keksi pakokeinon: vesi. Uros hyppäsi laivasta hädissään mereen, ja ui läheiseen saareen. Siellä hän vietti elämästään pari vuotta tutustuen uusiin tuttavuuksiin ja elellen melko rentoa elämää. Pian uros kuitenkin uros tunsi saaressa suuria muutoksia. Hän päätti lähteä, vaikka tiesikin hänelle läheisen naaraan sydämen särkyvän samoin kuin omansa. Hän ui päiviä - ehkä jopa viikkoja - kunnes sai jalkansa tukevalle maalle, Andriaanaan. Uros hämmästeli jo toista ihmepelastumistaan, kunnes päätti lähteä tutkimaan uutta kotipaikkaansa.